Tampereen ev.lut. seurakunnat
Nuorisotyö / 10-leiri
PL 226
33101 Tampere
Tampereen ev.lut. seurakunnat
Nuorisotyö / 10-leiri
PL 226
33101 Tampere
Lauantai 2.7.2011Lauantai 2.7.2011 klo 18:29 Pättinniemi on jo hiljentynyt. Me leirin työntekijätkin olemme päässeet jo koteihimme. Lämmin kiitos kaikille leirillä mukana olleille! Hyvää kesää ja nauttikaa auringosta. Viimeisiä kuvia leiriltä päivitellään nettisivuille viimeistään alku viikosta. |
Perjantai 1.7.2011Perjantai 1.7.2011 klo 22:18 Leirimme viimeinen kokonainen päivä on illassa. Leirissä on vielä hieman hälyä iltatoimia tehtäessä, mutta pian Pättinniemeen laskeutuu jälleen hiljaisuus ja lapset vaipuvat untenmaille. Päivä oli kelin puolesta hieman jännittävä, aamusta ukkoskuuro ohitti meidät muutaman kilometrin päästä ja iltapäivällä seurailimme toisen ukkosen liikettä lännessä päin. Säästyimme täällä Pättinniemessä kuitenkin kokonaan (*kirjoittaja koputtaa puuta*) sateelta. Ukkonen kyllä täälläkin tuntui painostavana kelinä ja monella hiki valuikin ihan vaan ollessa. Päivän touhut olivat samanlaisia kuin torstaina. Näin kaikki kympit ovat saaneet kokea kaikki samat jutut leirin aikana. Tänään myös koko leirille oli päivällä yhteistä ohjelmaa isolla teltalla. Iltaohjelmassa oli jälleen monenlaista ohjelmaa joihin yhdessä osallistuimme. Päivä päättyi perinteisesti tarinaan Vintin ja Petun seikkailuista heidän leirillään. Huomenna teitä vanhempia odottaa täällä yhtä suurta kokomusta rikkaampi kymmenvuotias. Samalla lapsi on varmasti väsynyt, päivät leirillä ovat pitkiä ja ohjelman täyteisiä, eikä aikaa levolle päivällä juurikaan jää. Toivottavasti lapsenne muistot leiristä ovat hyviä ja sellaisia joita lapsi muistelee vielä pitkään.
|
Torstai 30.6.Torstai 30.6.2011 klo 22:27 Toinen leiripäivä alkaa olla täällä Pättinniemessä päätöksessään. Päivä on ollut erittäin aurinkoinen ja kuuma. Kuitenkin näyttää siltä, että auringonpistoksia ei juuri ole tullut. Lievää punoitusta on kuitenkin ollut havaittavissa nenänpäissä. Päivään on mahtunut monenlaista touhua. On oltu kanavissa, kuunneltu tarinoita, uitu, leikitty ja laulettu. Meitä on täällä Pättinniemessä ja Aitolahden Vanhassa Pappilassa lähes 370 henkeä. Joten päiviin mahtuu monenlaista hulinaa ja huisketta. Moni on päivän aikana ehtinyt etsimään aarretta ja saanut salakirjoituksen ratkaistua. Palkintona on tarjolla tikkari ja huomenna arvomme kaikkien kupongin palauttaneiden kesken muutaman leiripaidan. Muille paitoja on myynnissä lauantaina vierailupäivän yhteydessä. Illalla saimme nauttia iltaohjelmana leirimme house bandin esiintymisestä. Välillä bändi lauloi itsekseen, välillä lauloimme yhdessä. Illan päätteeksi kuulimme jälleen tarinaa Vintistä ja Petusta ja heidän seikkailuistaan leirillä. Monella varmasti päivän päätteeksi soi jo mielessä tunnuslaulumme kertosäe: Me ollaan samassa veneessä. |
Keskiviikko 29.6.Keskiviikko 29.6.2011 klo 21:35 Ensimmäinen leiripäivämme alkaa olla illassa. Iltahartaus on kerrottu ja 10-vuotiaat ovat suunnanneet iltapesuille. Ensimmäinen yö teltassa varmasti jännitää monia, mutta kiireisen päivän päälle varmasti uni tulee. Yötä toki saattavat linnut laulullaan häiritä. Päivämme alkoi isosten saapumisella yhdeksän aikaan aamulla. Isoset tutustuivat leiriin alaleirin johtajien ja kyläpäälliköiden kanssa ja odottelivat kymppejä saapuvaksi. Ensimmäisenä saapuivat Harjun seurakunnan alueella asuvat kympit puoli yhden aikaan iltapäivällä. Siitä sitten leirimme alkoi hiljalleen täyttyä kukin omalla vuorolla. Viimeiset leiriläiset saapuivat hieman ennen kolmea iltapäivällä. Ensimmäiseen leiripäivään on mahtunut tutustumista leiriin ja uusiin kavereihin. Ensimmäiset ovat ehtineet jo hieman aarteenetsintääkin suorittamaankin. Ensimmäisenä päivänä kaikki ovat päässeet osallistumaan myös miekkailukouluun. Huomenna osalla leiriä on jo ohjelmassa larppausta missä miekkailutaidoista on hyötyä. Ensimmäinen yhteinen päivämme päättyi yhteiseen iltaohjelmaan isolla teltalla ja iltahartauteen. Huomista aurinkoista päivää odotamme jokainen jännityksellä.
|
Toinen rakennuspäiväTiistai 28.6.2011 klo 20:48 Täällä Pättinniemessä alkaa kaikki olla valmista teidän kymppien tuloon. Tämän päivän aikana olemme pystyttäneet ison ohjelmateltan missä vietämme esimerkiksi yhteisiä iltaohjelmia. Teltassa viimeistellään tällä hetkellä lavaa, muuten täällä teitä odottavat jo lähetysaiheinen luontopolku ja merirosvorata. Muut ohjelmat jätetäänkin vielä tässä vaiheessa salaisuudeksi. Sää näyttäisi meitä leirin aikana suosivan, joten otathan mukaan aurinkorasvaa ja muistat sitä myös leirin aikana käyttää. Meillä monella työntekijällä hieman kasvot punottavat päivän päätteeksi täällä Pättinniemessä. Leirialueella ei kovin montaa varjon paikkaa ole kun sattuu aurinkoinen keli. Huomenna nähdään! |
Leiri rakentuuMaanantai 27.6.2011 klo 18:14 Täällä Pättinniemessä jo kovasti rakennellaan leiriä teille 10-vuotiaille. Tämä ensimmäinen rakennuspäivä meni pystytellessä puolijoukkuetelttoja teidän majoitustarpeiksi. Kolme telttaa muodostaa aina yhden alaleirin ja kaksi alaleiriä yhden kylän. Samassa Veneessä -leirin nimen ja teeman mukaisesti kylien nimet ovat tänä vuonna Paatti, Ruuhi, Jolla ja Pursi. Kylistä Paatti ja Ruuhi sijaitsevat Pättinniemen puolella ja Jolla sekä Pursi AVP:n (eli Aitolahden Vanhan Pappilan) puolella.
|